E61 on vihdoinkin toiminut muutamaa päivää pitempään, joten olen päässyt viimeinkin hyödyntämään ja kokeilemaan puhelimen uusia mahdollisuuksia ("koputan tässäkin vaiheessa vielä puuta").

Tänään löysin itseni testaamasta podcastien mahdollisuutta mobiilioppimisessa. Tutustuin yleisradion Radio 1 sivuun, jostaa löytyy mm. kuuntelualue tiede ja yhteiskunnallisille ohjelmille. Osasin jo aikaisemman kokeilun perusteella siirtää podcast ohjelman kännykkään, joten se ei ollutkaan mikään ongelma. En vaan ollut aikaisemman surffaamisen pohjalta törmännyt oman työni ja opetusalueeni näkökulmasta mielenkiintoisiin podcasteihin. Nyt törmäsin.

Sivuilta löytyi sarjassa "Suomi ennen hyvinvointiyhteiskuntaa" ohjelmia. Kopioin koneelleni ohjelmat: teollistuva ja kaupungistuva maa, kansalaisen sosiaaliturva ja selviytyminen ilman huoltajaa. Yhteensä noin 2 tuntia pituisen ohjelmakokonaisuuden siirtäminen kännykkään kesti noin 1-2 minuuttia. Siirto tapahtui koti adsl liittymään kytketyn langattoman verkon kautta ilman erillisiä siirtokuluja. Wlan ominaisuudella varustetulla puhelimella esim. kyseisen kahden tunnin luento/haastattelu setin siirtäminen oman puhelimen muistiin olisi erittäin opiskelijaystävällinen ratkaisu.

Mitä sitten teen kyseisillä ohjelmilla. Kuuntelen ohjelmat toimiessani Turun messuilla 2007 3 tuntia "talkoopäivystäjänä". Näin tulee hyödynnettyä luppoaikaa, eikä aina tarvitse hankkiutua tälläisissä tilanteissa tappamaan aikaa esim. kahvin ja munkin kanssa.