Usein kuulee monenlaista "verkko-opetuksen mahdottomuus" -myyttiä ihmisiltä, jotka eivät ole kovin innostuneita verkko-opetuksen lisääntymisestä omassa ammattikorkeakoulussa tai korkeakouluopetuksessa. Olenkin oheen koonnut joitain niistä ja samalla pyrkinyt valottamaan asian toista puolta myyntimurto otsakkeen alla. Väittäköön vastaan, ken kykenee!

MYYTTI 1.) 
"Verkko-opiskelu ei ole realistinen vaihtoehto, koska ei voida vaatia opiskelijaa hankkimaan tietokonetta"  >>>> Myytinmurto 1.) Lähes jokaisella tämän päivän korkeakouluopiskelijalla on tietokone. Tietokone on niilläkin, joilla ei ole televisiota, astioista, impuria, bussikorttia. Tietokone on niin tuottava investointi opiskelun ja opiskelijan verkostoitumisen näkökulmasta, että se hankitaan tai tuodan opiskelijaboxiin aivan ensimmäisenä. Ja jos opiskelija ei sitä itse tajuaisikaan hankkia, lapsuudenkotiin jäävät vanhemmat ainakin sen hankkivat helpon yhteydenpidon varmistamiseksi jälkikasvuunsa.

MYYTTI 2.)
"Verkko-opiskelu ei ole oikeaa ihmisten kohtaamista. Oikea ihmisten kohtaaminen tapahtuu ja opitaan perinteisessä vuorovaikutuksessa." >>>> Myytinmurto 2.) Ihmisten kohtaaminen on eri asia kuin oppiminen. Minäkin kohtaan (näen, ihmettelen ja ihastelen) Turun kaduilla ihmisiä, mutta en opi siinä kohtaamaan (ymmärtämään, kuulemaan, verkostoitumaan, tms.) lainkaan. Koulussa on paljon massa-/suurryhmäopetusta, jossa opiskelija kohtaa toisen opiskelijan niskan tai lukee selän takaa toisen iltalehteä. Myös pienryhmäohjauksessa ei aina toteudu kohtaaminen. Ne jotka eniten kohtaamista tarvitsisivat, ovat useimmin poissa näistä tilanteista. Eli ihmisten kohtaaminen "ei-virtuaalisessa maailmassakin" on hyvin erilaista.

MYYTTI 3.)
"Meidän nykyinen Verkko-oppimisympäristö on aika hankala, eikö sitä ollakin vaihtamassa juuri siihen....?" >>>> Myytinmurto 3.) Näitä urbaanilegendoja verkko-oppimisympäristöjen vaihtumisesta kuulen kaikkein eniten ihmisiltä, jotka ovat kaikkein kauempana teknisesti ja henkisesti verkko-opiskelusta ja -opetuksesta. Verkko-opettajaksi kuitenkin opitaan vain kokeilemalla ja soveltamalla ICT:aa siihen omaan ominaiseen tapaansa tehdä työtä. Tosiasiassa kaikissa nykyisissä oppimisympäristöissä on kovin paljon hienoja lisäominaisuuksia, joita ei ehditä ja osata ottaa edes heti käyttöön. Verkko-opetuksen kehittymisen esteenä ei ole aivan oikeasti tekniikka vaan ihminen sen hyödyntäjänä ja soveltajana.

MYYTTI 4.)
" Meillä on liian vähän lähiopetusta. Ei opiskelijat halua verkko-opetusta" >>>> Myytinmurto 4.) Opiskelijat eivät ole missään keräämässäni opiskelumuotoihin liittyvässä palautteessa nostaneet luokka-opetuksen lisäämistä kovin korkealle toivelistalle. Sen sijaan olen kuullut välillä ympäristöstäni tekstiä: "En millään ehdi käydä näillä tuntimäärällä kaikkea läpi!" Haloo! Kenen ne opittavat asiat pitää käydä läpi, opettajan vai opiskelijan. Opiskelijat myös haluavat ihan oikeasti verkko-opetusta. Esim. Suomen virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin kautta haetaan opiskelijaksi verkkokurseille paljon useammin kun näitä hakemuksia puolletaan. Jos taas ongelmana on lupa suorittaa opintoja toisessa ammattikorkeakoulussa, miksi samoja kursseja ei ole omassa ammattikorkeakoulussa verkko-opetuksen tarjonnassa?

MYYTTI 5.)
"Verkko-opetus on erityisesti teknisesti vaativaa ja vaatii tekniikkakoulutusta". >>>> Myytinmurto 5.) Verkko-opettajaksi siirtyminen vaatii oman toimintavana muutosta, johon ei tekninen koulutus auta pätkääkään. Opettajan täytyy: a) muuttaa ajatteluatapaa: opettamisesta oppimiseen ja opiskeluun, b) muuttaa toimintaa: opetuksen ja ohjauksen lyhytjänteisyydestä pitkäjänteisyyteen ja c) muuttaa muutenkin opettajatyönsä painopistettä toteutuksen painottamisesta suunnittelun ja arvioinnin korostumiseen. Jos kaikki tämä on kunnossa ja opettaja tietää mitä hän verkko-opetuksellaan tarkoittaa, ei perustietotekniikan käyttäjälle ole oppimisympäristön käyttö ole mikään ihme suoritus.

MYYTTI 6.)
"Verkko-opetuksessa opiskelijoita on vaikea saada keskustelemaan". >>>> Myytinmurto 6.) Nykynuoret keskustelevat koko ajan tekstiviestein ja messengerin ja muiden sosiaalisen webin välinein keskenään. Ei heille verkkokeskustelu ole ongelma, jos sillä on jokin tehtävä. Vanhempi sukupolvi on joskus ollut niin hullaantunut verkon suomasta keskustelumahdollisuudesta, että ollaan kuviteltu verkkovälineiden jo itsessään synnyttävän keskustelua. Opiskeluhan on tavoitteellista toimintaa. Niin myös verkkokeskustelutkin. Kun verkkokeskustelulla haetaan ratkaisua oppimisen ongelmiin, ohjeiden mukaan ja annettujen tehtävien ratkaisemiseksi, ei keskustelu ole koskaan ollut mikään ongelma. Mutta todettakoon, että ei tunnillakaan kovin vilkasta keskustelua synny, jos opettaja tunnin yksinpuhelun päätteeksi kysyisi: "olisiko jollain jotain kysyttävää"

Tässä varmaan joitain asioita, joihin verkko-opettajana toimiva ja verkko-opetuksen puolestapuhuja usein kohtaa. Olisipa hauska tietää myös noita muiden kokemuksia perusteluista, joilla verkko-opetuksen laajenemista pyritään "puhaltamaan" kumoon?