Haluanpa nyt kirjoittaa luovuudesta, vapaudesta, onnellisuudesta, luottamuksesta, rohkeudesta ja innovatiivisuudesta. Minusta nämä kaikki sanat liittyvät toisiinsa yhtenä ketjuna tai renkaana. Kaikki nämä edellyttävät aivan jotain muuta kuin akateemista korkeinta sivistystä, joskaan se ei ole lainkaan pahitteeksikaan. Minusta on hieno katsoa edellisillä ominaisuuksilla varustettuja tyyppejä julkisuudessa, mm: Mato Valtonen, Jari Sarasvuo, Alexander Stubb, Marko Bjuström tai näyttelijä Mari Perankoski, tässä nyt vain ihan pienen spontaanisti mieleeni tulleen joukon mainitakseni. Luovuus rikkoo rajoja, katsokaapa vaikka esim. näitä kahta johtavaa poliitikkoa.

Miksi sitten pysähdyin tälläisen teeman pariin. Siksi, että olen nähnyt viimeisen kuukauden aikana useasti erään luovuuden ja innovatiivisuuden esteen "koulumme käytävillä". Nimittäin luottamuksen puutteen. Luottamuksen puute voi olla itseluottamuksen puutetta, joka kohdistuu vihan tunteina ja epäluottamuksen osoituksena muihin. Hae siinä sitten tiimihenkeä, synergiaa ja erilaisen osaamisen rajapinnoille sijoittuvaa innovatiivisuutta.  

Itseluottamus ei näytä korreloivan oppiarvoihin, titteleihin, työvuosiin tai omistamiseen. Mistäs sitä sitten saa?. En ota tässä nyt yhteiskuntatieteilijänä sen enempää kantaa kehityspsykologiseen näkökulmaan, mutta olen asiaa miettinyt paljon omalla kohdallani.

Mistä itse sitten saan lisää luottamusta itseeni ja sitä kautta myös kykyä kuunnella muita, "varastaa heidän hyviä ajatuksia" ja sotkea niitä vähemmän tai paremmin menestyksekkäästi omiini.

Eräs lähtlkohta lienee hakeutuminen "itseään fiksumpaan seuraan". Tarkoitan tällä sitä (minkä tässä viikonloppuna kirjoitun ihan ylöskin), että pitää hakea ei-kompleksisia ihmisiä, joilla on energiaa jaettavana. Eli heillä on jollain tavalla energiaa muillekin jaettavaksi, eikä se pyöri pelkästään oman ytimen ympärillä. Tälläisestä ydinenergiasta voi tulla muuten nopeasti ongelmajätettä sekä itselleen että muille. Tiedän että edellinen on aika mustavalkoisestikin sanottu, mutta tiedän mistä puhun, koska olen itsekin moisissa liemissä lillunut.

En osaa sanoa mitä tällä tarkoitan tarkemmin, mutta olen oppinut viime vuosina ainakin välttämään niitä tyyppejä, jotka hotkivan minun energiaani ja eivät annan mitään tilalle. Aika intuitiivista ja henkilökohtaistakin, jokaisen täytyy itse valita. Vanhana porilaisena sanoisin tässä kohtaa, "Eks tiä" :-)

Ennen luottamusta tai siinä kehittymistä tulee kuitenkin vielä monia muitakin asioita. Kohtuulliset aineelliset puitteet, terveys, onni ja tuuri sekä hyvä lapsuus. Luurankoja ei saa olla kovasti kaapeissa tai sitten niitä on pystyttävä ainakin repimään niitä varovaisesti ja joskus ihan rajumminkin ulos. Myös ikä lisää varmasti uskallusta pyrkiä  luovuutta kohti.

En tiedä mitä oma elämäni olisikaan ilman tietoyhteiskuntaa ja sosiaalista mediaa. Ainakin tietoverkostoituminen on saattanut lähipiiriini paljon ihmisiä ja helpottanut myös niiden lähituttujenkin kanssa kommunikaatiota, jotka ovat "ei-kompleksisia ihmisiä ja joilla on energiaa jaettavana.

Mitä olen sitten esim. oppinut. Mm. spontaaniudessa olen saanut viime vuosina paljon oppia muilta. Mutta olen myös oppinut, että temperamentti on jokaisella erilainen. Ja että naisten ja miesten reagointitavat toimintaympäristöönsä luontoon, ihmisiin ja rakennettuun ympäristöön myös eroavat kovasti toisistaan.

Lapinlahden lintujen Johanssonin poikia lainatakseni: "Näin me ollaan fundeerannu täällä Turus, niin maan perkkeleesti ja tasassee" :-)

Hyvää Juhannusta